Sekavia fiiliksiä

Join liikaa viikonloppuna, eilen söin krapulassa kebabbia ja tänään valtavan pullan. Mikä minua vaivaa? Koulussa luokkakaverit valittavat kuinka ovat lihoneet kesän aikana. Niiskuneiti sanoo että hänen pitää mennä ostamaan housut - jotka mahtuisivat päälle. Haluanko joutua samaan tilanteeseen? Haluanko, että vaatteeni eivät enää mahdu päälleni? Vai haluanko, että ne tippuvat yltäni..? Käyn vaa'alla maanantaisin ja perjantaisin. Tänään aamupaino oli 51,6kg.

Ensi viikolla on kolme tenttiä, enkä koe olevani valmis. Koulu aiheuttaa vähän väliä ahdistusta, enkä haluaisi lähteä aamuisin tunneille. Muutamia luentoja olen skippaillut ja mietin vielä, menenkö kouluun huomenna ollenkaan. Nipsu ei oikein pidä siitä, että olen poissa koulusta vaikkei meillä monessa aineessa läsnäolopakkoa olekaan. Masentaa myös se, etten oikein tunnu kuuluvan mihinkään. Meidän luokassa siis. Tulemme kyllä kaikki hyvin toimeen keskenämme, mutta tietysti on muodostunut pienempiä "kuppikuntia". Minä en ole osa yhtäkään niistä. Haluaisin olla kaikkien kaveri, mutta tunnen usein oloni koulussa yksinäiseksi. Niiskuneidin käytös vaihtelee hirveästi: välillä hän on kanssani ja meillä on todella hauskaa, mutta toisaalta tuntuu joskus siltä kuin hän yrittäisi vältellä minua. Tänään hän oli jotenkin tosi ilkeällä tuulella. Aloitimme tekemään tänään yhtä ryhmätyötä ja kun tuli aika jakaantua, ei kukaan halunnut minua ryhmäänsä. Niiskuneiti ilkkui. No, löytyihän minullekin ryhmä, mutta olo oli todella kurja. Johtuiko se siitä, että olen niin huono englannissa vai että minusta ei yksinkertaisesti vain pidetä?

Onneksi Nipsu oli luonani odottamassa kun pääsin kotiin. En tiedä, miten jaksaisin ilman häntä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että hän on ainoa syyni jaksaa elää. Silti välillä mieleen putkahtaa ajatus siitä, kuinka helppoa olisi kun ei olisikaan...? Onneksi rakastan Nipsua niin paljon, että en voisi tehdä mitään typerää. Hän ei varmasti ymmärräkään kuinka paljon minulle merkitsee.

 Nipsu haluaisi kuulemma jonkun korun, ehkä kultasormuksen itselleen. Miehille sellaisia on kyllä aika vähän ja hirveästihän ne maksavat. Noh, Nipsu sitten katseli netistä vihkisormuksia, jossa pakettiin sitten kuului sekä miehen että naisen sormus. Kyseli myös, millaisista sormuksista minä pidän ja sitten tiedusteli että pitääkö sormuksen olla naiselle yllätys vai käydäänkö se yleensä ostamassa yhdessä :D Jossain vaiheessa kun kauhistelin niitä hintoja, totesi Nipsu: "mieshän maksaa molemmat sormukset". Tavallaan aihe vähän hirvitti, koska minulla ei ole mitään aikeita kihlautua ennen kuin ollaan asuttu saman katon alla hyvä tovi. Ja nythän ei siis edes vielä asuta yhdessä, vaikka paljon aikaa toistemme luona vietämmekin. Mutta en kyllä oikeastaan usko että Nipsu mitään kosintaa suunnittelisi. Ei meillä ole kiire minnekään :)

Nyt kömmin taas Nipsun kainaloon unten maille.